Yleistä ravintoaineista

Vaikka kesykissa onkin muutaman tuhannen ihmisen kanssa vietetyn vuoden myötä sopeutunut hieman toisenlaiseen ravintoon kuin villit serkkunsa, paljastuu säyseimmästäkin kotikissasta pintaa hieman raaputtamalla saalistamaan viritetty peto. Tämän ymmärtäminen auttaa käsittämään niin kissan käyttäytymistä kuin sen ruokavaliollekin asetettavia vaatimuksia.
Terveen maalaisjärjen lisäksi on hyvä käyttää hyväkseen tutkittua tietoa siitä, miten kissan tarpeet eroavat vaikkapa sekaravintoa nauttivien ihmisten tarpeista. Nämä eri ravintoaineita, niiden tarvetta ja puutostiloja käsittelevät sivut valottavat hieman kissan tasapainoisen ravitsemuksen taustaa tutkitun tiedon valossa.
Mitä ravintoaineilla tavoitellaan?
Tarjoammepa kissoillemme juuri kutakin yksilöä varten kotona tehtyä tai valmisruokaa, on tavoite sama: antaa eläimelle sen kuhunkin elämäntilanteeseen, ikään, kokoon ja aktiivisuuteen sopivat ravintoaineet mahdollisimman tasapainoisena koosteena.
-
Oikeaa energiansaantia
Kissan ruumiinkunto ja paino pysyvät ihanteellisena, se ei laihdu tai liho ja kykenee toimimaan lajin edellyttämällä tavalla..
-
Riittävää valkuaisaineiden saantia
Elimistö tarvitsee valkuaisaineita (proteiineja) kaikkiin toimintoihinsa. Päivittäinen aineenvaihdunta, lihasten ja hermoston toiminta, ihon ja karvapeitteen uusiutuminen ja tiineillä sekä kasvavilla kissoilla joko sikiön kasvu tai pennun kehittyminen terveeksi aikuiseksi vaatii riittävästi korkealaatuisia valkuaisaineita. Tiesitkö, että aikuisen kissan päivittäisen tarpeen tyydyttävästä valkuaismäärästä käytetään todella suuri osa ihosolujen uusiutumiseen? Tähän päälle aktiviteetit, kasvu ja/tai karvapeitteen uusiutuminen, niin valkuaisaineiden todellakin tarviitaan!
-
Suojaravintoaineiden saannin turvaamista
Näitä ovat vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet sekä muut suojaravintoaineet, kuten antioksidantit, jotka puolustavat elimistöä hapettumisstressin vaikutuksilta. Lisäksi ovat vielä nivelsuoja-aineet, tulehdusta estävät ravintoaineet ja aineet, joilla on merkitystä kissan hyvinvoinnille, vaikkeivät ne välttämättömiä ravintoaineita olekaan, kuten syljen kalsiumsiepparit hammaskiven muodostumista vastaan, tietyt kuidut suoliston terveyden ylläpitoon jne.
.
RAVINTOAINEIDEN LÄHDE
Se, missä muodossa tai mistä raaka-aineesta peräisin olevana kissa ravintoaineensa saa, ei ole niin merkityksellistä kuin se, miten hyvin sulavia ravintoaineet ovat ja mikä on niiden keskinäinen tasapaino.
Näennäisesti hyvälaatuinen ruoka voi esimerkiksi sisältää huonosti sulavia valkuaisaineita, jolloin kulkiessaan eläimen ruuansulatuskanavan läpi ne eivät pilkkoudukaan imeytyvään muotoon, vaan poistuvat ulosteen mukana. Tällöin tarvitaan suuri määrä ruokaa eläimen tarpeiden tyydyttämiseen. Vastaavasti nostettaessa annoskokoa lisätään samalla energian ja kivennäisaineiden saantia, mikä johtaa helposti epätasapainoon. Sulavuuden parantaminen, joko raaka-aineiden laatua nostamalla tai niiden erilaisilla esikäsittelyillä (poistetaan tarpeetonta, pilkotaan valmiiksi, kypsennetään...) nostaa aina tuotteen hintaa..
RAVINTOAINEIDEN PUUTE
Ravintoaineiden puute voi olla määrällistä, jolloin kissa ei saa tarpeeksi jotakin välttämätöntä ravintoainetta. Energian puute näkyy pian laihtumisena, jolloin omistajan on helppo reagoida asiaan. Valkuaisaineiden puute näkyy pitemmällä ajanjaksolla, seurauksena on ihon ja karvapeitteen kunnon huononeminen, yleiskunnon ja vastustuskyvyn lasku ja jopa lisääntymisvaikeudet.
Kivennäisaineiden puute muuttuu hiljakseen puutostilaksi, joka voi johtaa jopa elintoimintojen vakavaan häiriintymiseen – esimerkiksi natrium ja magnesium ovat ehdottoman välttämättömiä sydämen toiminnalle. Vastaavasti jonkin ravintoaineen liikasaanti voi johtaa toisen huonompaan imeytymiseen, useat ravintoaineet tavallaan kilpailevat keskenään imeytymismahdollisuudesta.
Puute voi toisaalta olla myös laadullista. Esimerkiksi jonkin valkuaisainelähteen yksipuolinen käyttö voi johtaa siihen, että kissa kärsii vakavaa puutetta, vaikka määrällinen valkuaissaanti olisi reilusti yli tarpeen. Tällöin kissa ei saa jotakin välttämätöntä aminohappoa, valkuaisaineen pientä rakennuspalasta, jota se ei voi aineenvaihdunnassaan muodostaa muista aminohapoista. Kissoille välttämättömiä aminohappoja on 11. Osaa aminohapoista sanotaan ehdollisesti välttämättömiksi. Näitä aminohappoja elimistö voi itse valmistaa, mutta joissakin tilanteissa valmistusteho ei riitä peittämään kulutusta, ja silloin näistä aminohapoista tulee välttämättömiä, eli nekin on saatava ruuasta. Tällainen on esimerkiksi glutamiini-aminohappo. Myös rasvahapoissa on välttämättömiä, jotka on saatava ravinnosta.
RAVINTOAINEET RATKAISEVAT
Se, missä muodossa tai mistä raaka-aineesta peräisin olevana kissa ravintoaineensa saa, ei ole niin merkityksellistä kuin se, miten hyvin sulavia ravintoaineet ovat ja mikä on niiden keskinäinen tasapaino.

Mikä ihmeen aminohappo
Aminohappo on valkuaisaineen pienin rakennuspala. Kissoille välttämättömiä aminohappoja on 11.
Osaa aminohapoista sanotaan ehdollisesti välttämättömiksi. Näitä aminohappoja elimistö voi itse valmistaa, mutta joissakin tilanteissa valmistusteho ei riitä peittämään kulutusta, ja silloin näistä aminohapoista tulee välttämättömiä, eli nekin on saatava ruuasta. Tällainen on esimerkiksi glutamiini-aminohappo. Myös rasvahapoissa on välttämättömiä, jotka on saatava ravinnosta.