VALKUAISAINEET

Kissat ovat ruuansulatuksensa osalta yhä pitkälti sitä, mitä ne ovat olleet alun alkaen: petoja. Ne ovat sopeutuneet erinomaisesti käyttämään suuria määriä valkuaisaineita ja rasvaa, ei niinkään tehokkaasti hiilihydraatteja – niitähän ne saivat vain saaliseläintensä mahasta ja suolistosta.

Kissalle ei ole olennaista se, mistä lähteestä valkuaisaineet tulevat – aminohapot ovat yhteneviä, tulivatpa ne kasvi- tai eläinkunnasta. Tärkeää on se, että ne saavat aminohappoja riittävästi ja oikeassa suhteessa. Eli ajattelu, että kissan on saatava lihaa, on hiukan vanhakantaista. Pelkkä liha sinällään ei tosiaankaan ole tasapainoista kissanruokaa. Paraskin liha kaipaa rinnalleen täydentäviä aminohappoja ja suojaravintoaineita. Tasapainoisen kotiruuan tekeminen lemmikille on aikaa vievää, tietoa ja taitoa vaativaa puuhaa.

LÄHTEET

Hyviä valkuaisaineiden lähteitä ovat liha, kala, maitotuotteet (ilman laktoosia!) ja muna, mutta samoin ovat pavut, soija, linssit, viljan gluteeni ja hiivat. Myös hiilihydraattilähteenä käytettävästä viljasta tulee ruokaan hiukan valkuaista.

Tarkasteltaessa lemmikin ruokapussin pakkaustekstejä voidaan lukea valmistusaineluettelo. Sen lukeminen vaatii myös hiukan taustatietoa, sillä missään ei velvoiteta kertomaan, kuinka suuri osuus ruuan valkuaisaineista oikeasti on eläimen hyväksikäytettävissä.

Osa valkuaisaineista on kemiallisesti niin kestäviä, ettei niistä vapaudu ruuansulatuksen aikana aminohappoja. Näitä ovat mm. höyhenet ja karvat. Niiden sisältämä valkuainen lasketaan silti ruuan kokonaisvalkuaisarvoon. Tämä ravintona arvoton valkuainen on oiva tapa nostaa ruuan näennäistä valkuaispitoisuutta ilman, että se oikeastaan maksaa mitään.

KASVUUN GRAMMOJA

Valkuaisaineet ovat äärimmäisen tärkeitä kasvavalle eläimelle. On väärin tutkia pakkauksen valkuaisprosentteja, ja päätellä ruuan olevan liian ”vahvaa” tai ”laihaa” sen perusteella. Kissa ei syö prosentteja, vaan grammoja. Ruuan energiapitoisuus määrittää annoksen koon. Niukkaenergistä ruokaa tarvitaan enemmän.

Laadukkaat kasvavien eläinten ruuat on sovitettu niin energia- kuin valkuaisainepitoisuudeltaan niin, että eläin saa kasvuun tarvittavat ravintoaineet varmasti, muttei kuitenkaan ala lihoa, ja niin, ettei niiden kehittymätöntä suolistoa rasiteta turhaan suurilla ruokamäärillä. Aikuisten tai ikääntyvien eläinten ruoka ei sovi kasvavien ravinnoksi.

LAIHDUTTAMINEN

Kun sanotaan, että energiapitoisuus määrittää annoskoon, on tämä hyvin totta myös silloin, kun eläin joutuu terveytensä vuoksi laihdutuskuurille. Painonpudotusta ei pidä tehdä vain alentamalla eläimen normaalin ruoka-annoksen kokoa, sillä silloin kaikkien sen saamien ravintoaineiden määrä laskee, kun tavoite on vain pienentää energiansaantia. Valkuaisaineiden ja suojaravinteiden tarve säilyy ihan ennallaan.

Laihdutettaessa tulee käyttää varta vasten laihdutukseen tarkoitettua ruokaa, joka takaa sen, että vain energiansaannista tingitään, ei muusta. Kevyt- ja light-ruuat eivät ole laihdutusruokia, vaan painonhallintaruokia, ne siis ehkäisevät lihomista. Niiden energiarajoitus on vain noin 15 %, kun laihdutusruuan energiarajoitus on noin 50 %. Mikäli aiotaan saavuttaa tuloksia laihdutettaessa, on energiansaannin oltava noin 50 % siitä, mikä on eläimen energiantarve sen tavoitepainossa.